Vaihdokit

Meneillään on vuoden 2021 viimeinen päivä. Iltapäivän aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta tulisen kuumasti ja edessä helmeilee jääkylmä juoma. Olemme palanneet vuodenvaihteen viettoon Phu Quocin saarelle, missä elämä pysähtyi muutama kuukausi sitten odottamaan koronan seuraavaa siirtoa lähes neljäksi kuukaudeksi. Auringonlasku Phu Quocilla heinäkuussa 2021 Olen asunut Vietnamissa nyt koko vuoden 2021 ja vähän päälle. Vietnam ei ole tuntunut joka päivä kodilta, mutta kodikkuuden elementtejä on paljon joka päivässä. Tiedän, että Suomeen palattua kaipaan sydäntäsärkevän paljon ympärivuorokautista lämpöä, miljoonakaupungin mopoilua, värikästä ruokakulttuuria ja myös usein ärsyttävää suunnittelemattomuutta ja siitä seuraavaa elämän soljumista eteenpäin omilla ehdoillaan.  Sumusaasteinen joulu 2021 Hanoissa Olen oppinut ryystämään pho- keittoa ja munakahvia, joista jälkimmäisestä on tullut suosikki. Mopolla ajaminen ruuhka-aikaan muutaman miljoonan saigonilaisen kanssa hykerryttää. M...

Olemme edelleen Phu Quocin saarella, jumissa, minä ilman rokotetta, ja ilman tietoa pääsystä takaisin Saigoniin. Kirjoittelu ei ole inspiroinut, kun tilanne on pysynyt niin kauan niin samanlaisena. Ehkä myös sen verran alavireisenä terveydestä ja kohtuullisesta vapaudesta huolimatta, että en ole halunnut marista taas samoista asioista.  Tauti on hivuttautunut myös tänne saarelle, muutama päivä sitten löydettiin pari koronaan sairastunutta ja kun paikallinen tapa on olla paljon tekemisissä lukemattomien ihmisten kanssa, ehti se levitä jonkin verran. Kunnanisien tavoitteena on edelleen avata tämä kaunis turistikohde kansainvälisille, rokotetuille turisteille jo lokakuussa. Vain 3,5 prosenttia saaren asukkaista on saanut kaksi piikkiä, vähän alle 40 prosenttia yhden. Huhuja on ollut myös meidän vierailijoiden rokottamisesta. Jännityksellä odotan, kumpi iskee ensin, korona vai rokotus. Bloggaaminen on unohtunut myös sen vuoksi, että olen yrittänyt opiskella hullun lailla. Siinä olen ko...

Viime viikkoina on ollut melko surrealististista jakaa instassa palmu- ja rantakuvia. On hankala osoittaa sormella, miksi vanne kiristää ja olo on rauhaton ja stressaantunut, kun ympärillä on aurinkoa, hiekkarantoja ja näennäisen rento lomatunnelma. Tätä kirjoittaessa istun hotellin rantabaarissa, aurinko laskee selkäni takana ja lattarit soivat. O lemme olleet jumissa Phu Quocin saarella hieman yli 8 viikkoa. Ensimmäiset kaksi viikkoa elettiin normaalia lomaa. Sitten tulivat rajoitukset, ravintolat menivät kiinni, poliisin tiesulut pysäyttivät huvitteluajot ja ulkonaliikkumiskielto alkoi. Kuuden viikon rajoitusten jälkeen saari on alkanut jälleen avautua, lähin poliisin partiopiste katosi ja isolla kirkolla pikkukaupat ovat jo auki. Jopa muutamaan ravintolaan voi jäädä paikan päälle syömään.  Jos olisimme nyt Saigonin kodissa, emme olisi saaneet poistua asunnostamme enää ollenkaan viikkoon ja toinen samanlainen viikko olisi edessä. Armeija tai joku hyväntekeväisyysjärjestö toimitt...

Kuuntelin jokin aika sitten kirjaa Maailman onnellisin mies, missä kirjoittaja, 100-vuotias Eddie Jaku, kertoo elämästään ja  selviytymisestään keskitysleiriltä. Pakoillessaan natseja ja asuessaan hetken Belgiassa Eddie sai luvan opettaa p aikallisille nuorille hienomekaniikkaa, ja siten myös luvan liikkua asunnon ja työpaikan väliä. Mielessä häivähti Vietnamin ja erityisesti Saigonin tilanne: ulkona liikkumiseen tarvitaan tällä hetkellä lupa, todistus työnantajalta, että ko. henkilö oikeasti on töissä paikassa, johon hän väittää olevansa menossa, tai esim. vahvistus lääkärin ajanvarauksesta. Kirja oli hieno muistutus ikävän tilanteen keskellä: voin valita olla onnellinen - tai onneton - ja jokaisessa päivässä löytyy onnen aineksia, vaikka joka päivä ei siltä tuntuisi. Osui ja upposi. Kirjasuositus! Käsky pysyä kotona on kestänyt kohta kaksi kuukautta, ja sinä aikana elämisen rajoitukset ovat vain tiukentuneet. Koronan saaneiden määrä ei laske, päinvastoin. Saigonissa alkoi tänään ...

Ehkä aikaisin alkaneen sadekauden fiilisten siivittämänä kirjoittelin muutama viikko sitten asioita, joita huomaan ikävöiväni. Lista herätti keskustelua ja viestejä, mikä oli tavallaan kiva yllätys.  Olen pohtinut mielentiloja monen kanssa, eikä fiilis todellakaan ole jäänyt pysyvästi ikävöinnin puolelle. Joka päivässä on jotain, mikä ilahduttaa ja saa tuntemaan kiitollisuutta.  Niitä on tietysti pakko jakaa: ... Ehdottomasti eniten arvostan sitä, että saan viettää normaalia arkea ilman koronarajoituksia. Vietnamin erinomaisesti hallittu koronatilanne on yksi parhaimpia koko maailmassa, ja on suunnaton siunaus olla juuri täällä, juuri tällä hetkellä. ... Matkustaminen maata ristiin rastiin. Se jos mikä tuntuu monien Euroopan maiden tilanteeseen verrattuna luksukselta.  ... Olen saanut mahtavan, uuden ystäväpiirin, jonka tuomaa iloa ei voi aina sanoin kuvata. Se, että saa uusia ystäviä "vanhana" ja käymättä töissä (viime vuosien aikana uudet ystävyydet ovat solmiutuneet ty...

Miten sulla menee? Tätä minulta on kysytty melko usein sitten viime marraskuun, kun vihdoin pääsin odottelun jälkeen Vietnamiin. Mitä vastaan? No, ihan hyvinhän mulla... Ja se on totta. Ihan hyvin menee, joskus jopa erinomaisesti. Koronan ja viime vuoden etätyön vaikutukset eivät ole silti vieraita täälläkään. Olen ollut nyt niin pitkään kotona, että tunnen itseni toisinaan hieman yksinäiseksi. Viime vuonna etätöissä minulle riitti hyvin työn sosiaalinen virtuaaliverkosto ja syksyllä tänne lähtöä odotellessa sain viettää aikaa veljeni ja ystävieni kanssa, joita yritin tavata mahdollisimman usein. Nyt kirjoitan paljon kotona - osin pakahduttavan kuuman sään vuoksi. Yksinäisyyden tunne on hieman uusi ja outo, koska viihdyn yksinäni ja olen aina pitänyt erityisen paljon yksinolosta. Olen usein jopa kieltäynyt sosiaalisista virikkeistä saadakseni olla yksin.  Onneksi minulla on täällä mahtavia ystäviä, eivätkä ystävät Suomessakaan ole mihinkään kadonneet. Yhteydenpito toimii erinomaise...

Piipahdimme äskettäin Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa ja ajattelin otsikoida postauksen "Hanoi rocks". Ehkä se olisi kuitenkin ollut liian ilmeinen ja ennakoitava. Ikiaikainen pääkaupunki kuitenkin rocks, mutta omalla tunnelmallisella tavallaan verrattuna Saigonin kiireiseen ja äänekkääseen mölyorkesteriin. Hanoissa sanotaan pääsevän näkemään ns. aitoa vietnamilaisuutta, mitä se sitten onkaan, ja oma tunnelmansa siellä ehdottomasti on.  Vanha keskusta eli Old Quarter ympäröi kaunista Hoan Kiem -järveä, jonka keskellä on vanha temppeli. Järveä kiertävät kävelypolut olivat täynnä ihmisiä. Meidät pysäytettiin useita kertoja milloin mistäkin syystä: Opiskelijat tekivät haastatteluja ilmastonmuutoksesta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja saimme kertoa, miltä Vietnam näiden osalta vaikuttaa. Joku halusi ottaa meistä kuvan, toinen halusi kysyä, miksi olemme tulleet juuri Hanoihin ja mitä siitä pidämme.  Oli helppo kertoa pitävänsä Hanoista todella paljon, koska se on niin ra...

Tämä tuntuu nyt normaalilta. Sitä olen toistellut mielessäni muutamien päivien ajan. Minä, Saigon, Vietnam, sumu, kuumuus, mopot, sandaalit, tämä tuntuu nyt normaalilta. Instagramin fiidi on täynnä kuvia erittäin lumisesta Suomesta ja olen entistä iloisempi, että tämä on nyt oma normaalini.  En ole koskaan ollut talvi-ihminen, olisin vaihtanut Pohjois-Karjalan ennätyslumet ja -pakkaset 80-luvulla mieluusti Etelä-Suomen epämääräisen vähälumisiin talviin. Toki 80-luvulla suurin syy oli pipon kampaukselle aiheuttama vääryys ja cooliudesta kärsineet korvanlehdet. Suomen nykyinen pipomuoti on hyvä asia. Tosin muistelen pipon verran kangasta puuttuvan nilkan ympäriltä.  Täällä Saigonissa pukeudutaan lähes pakkaskelin malliin, monesti niin, että vaatekerrosten raosta näkyvät vain silmät. Naiset suojaavat myös nilkat vaaleanbeigeillä kaksivarvassukilla, jotta jalkaan voi vetää läpökkäät. Tällä viikolla on myös ollut paikallisittain ennätyskylmiä aamuja, vain +19 astetta .  k...

Hyvää alkanutta vuotta 2021! Joulu ja vuodenvaihde vilistivät sukkelaan, kun vaihdoimme maisemaa Saigonista ensin vuoristonraikkaaseen Da Latiin ja sieltä Mui Nen rantakohteeseen. Matka oli paitsi puhtaamman ilman ja auringonpilkahdusten etsintää, myös ensimmäinen kerta, kun sivuutin omat sääntöni ja lähdin reissuun niin, ettei kaikki ollut alusta loppuun saakka etukäteen suunniteltu ja varattu. Kummassakin suhteessa reissu oli erinomaisen onnistunut ja molemmista voin ainakin osaksi kiittää koronaa, koska matkailua ja lentoja ja siten matkalijoitakin on vähemmän ja majataloista löytyy joulunakin tilaa. Pongour-vesiputous parikymmenen km päässä Da Latista  Da Lat sijaitsee noin 300 km päässä Saigonista ja 1500 metriä merenpinnan yläpuolella, mikä kävi ilmi heti matkalla Da Latin lentokentältä kaupunkiin: laaksossa lentokentällä oli lämmintä, korkealla kaupungissa kylmää ja sateista. En olisi uskonut sanovani Vietnamissa koskaan "olisi pitänyt ottaa toppatakki mukaan", mutta D...