Vaihdokit

Viime viikkoina on ollut melko surrealististista jakaa instassa palmu- ja rantakuvia. On hankala osoittaa sormella, miksi vanne kiristää ja olo on rauhaton ja stressaantunut, kun ympärillä on aurinkoa, hiekkarantoja ja näennäisen rento lomatunnelma. Tätä kirjoittaessa istun hotellin rantabaarissa, aurinko laskee selkäni takana ja lattarit soivat. O lemme olleet jumissa Phu Quocin saarella hieman yli 8 viikkoa. Ensimmäiset kaksi viikkoa elettiin normaalia lomaa. Sitten tulivat rajoitukset, ravintolat menivät kiinni, poliisin tiesulut pysäyttivät huvitteluajot ja ulkonaliikkumiskielto alkoi. Kuuden viikon rajoitusten jälkeen saari on alkanut jälleen avautua, lähin poliisin partiopiste katosi ja isolla kirkolla pikkukaupat ovat jo auki. Jopa muutamaan ravintolaan voi jäädä paikan päälle syömään.  Jos olisimme nyt Saigonin kodissa, emme olisi saaneet poistua asunnostamme enää ollenkaan viikkoon ja toinen samanlainen viikko olisi edessä. Armeija tai joku hyväntekeväisyysjärjestö toimitt...

Kaksi viikkoa on kohta ohi ja huomenna koittaa vapaus!! Parista yksittäisestä hetkestä ja kuvan tekstistä huolimatta I've had my shit together. Olen tottunut vähävirikkeiseen päivärutiiniin, missä oveen koputukset ovat keskeisessä asemassa. En ole kokenut suurta mielialan vaihelua tai ahdistusta. Olen kyllä miettinyt, onko minussa jotain vikaa, kun huoneeseen suljetuksi joutuminen ei masenna, mutta ehkä elämässä on ollut joskus joitain paljon masentavampia asioita, joten tämä kokemus menee vain omaan lokeroonsa. Uskomattoman suurta iloa ja vaihtelua päiviin on tuonut musiikki. Otin pitkästä aikaa Spotify premiumin ja tuttujen soittolistojen kuuntelu napit kaakossa ja päätön tanssiminen on olleet päivien pelastus. Naapuri voi olla eri mieltä, mikäli tossujen steppaus kaakelia vasten on kuulunut joka päivä seinän läpi 😜 Toisen viikon puolella myös ruoka parani tai ainakin se alkoi maistua paremmalta. Aamiainen jaksaa silti aina yllättää, olen saanut niin sushia kuin sushiburgerinkin...

Hohhoijaa, jopa voi aika mennä hitaasti! Ihmiskokeen puoliväli on saavutettu, takana on todella pitkä viikko. Tunnelmat on vaihdelleet ilosta jonkinlaiseen ahdistukseen, mikä sinänsä lienee ihan normaalia. Luulin istuvani tämän kakun ihan helposti, mutta nyt viimeiset kaksi päivää, lauantai ja sunnuntai, ovat olleet todella pitkiä. Se, että on viikonloppu, on tuonut ihan oman angstinsa, jota selittää ehkä parhaiten se, että meidän täällä asuvat perheenjäsenet eivät ole töissä, mutta eivät silti voi tulla meitä tapaamaan.  Olen saanut jatkuvasti piristäviä lähetyksiä karanteenin ulkopuolelta, maailman parhailta maistuvia smoothieta, raikasta jääkahvia, suklaata, vastaleivottuja sämpylöitä ja myös upouuden puhelinnumeron eli paikallisen puhelinliittymän. Näistä on tullut aitoa iloa ja hyvää mieltä. Viestit eri puolilta ovat pitäneet kiinni ulkomaailmassa ja karanteeniporukan oma vitsailu WhatsAppissa on ollut omiaan tuntemaan oudon sisäpiirin kieroutunutta yhteisöllisyyttä.  Ole...

Karanteenista on kärsitty jo yli neljäsosa, päivä 4 menossa. Kokemus on ollut kutakuinkin sellainen, mitä kuvittelin. Sänky on huoneen ja koko elämän keskipiste - sohva, ruokapöytä, opiskelunurkkaus ja kirjasto, ja tietysti sänky. Pari ensimmäistä yötä meni varmaan lentoväsymystä nukkuessa, mutta nyt uni on vaihtunut epämääräiseen valvomiseen ja vatvomiseen.  Hotellin käytävillä ei (mielellään) saa liikkua. Jos ovi jää auki liian pitkäksi aikaa, pärähtää ääneen paloauton ääntä muistuttava sireeni. Ikkunan voi sentään avata. Sen takana on kalterimainen rakennelma, mikä kuvaa tilannetta fyysisen vapauden suhteen melko hyvin.  Toista koronatestiä ei ole vielä kuulunut; huhu kertoi, että seuraava testi olisi vasta karanteenin lopuksi. Elättelin jostain syystä toiveita, että kahden-kolmen negatiivisen testin jälkeen karanteenista olisi voinut päästä pois, hyväuskoinen hölmö kun olen.  Ruoka on ollut kovin lihaisaa, eli opiskelijan kasvismössöt ovat vaihtuneet nautaan, possuun ...

Hoplaa! Niin sitä vaan siirryttiin Suomesta Saigoniin koronasta piittaamatta. Tosin tuo on täydellistä puppua, koska koko matkaa väritti vahvasti korona. Helsinki-Vantaalla ei ollut jonoja, mutta erikoislennon lähtöselvityksessä oli oma jännityksensä, kun kaikkien piti esittää erinäisiä dokumentteja. Osa meistä oli joutunut käymään lentoa varten koronatestissä toistamiseen, kun julkisen puolen tekstiviestikuittaus ei kelvannut todistukseksi negatiivisesta tuloksesta. Olisin vaihtanut lentoa edeltäneiden päivien kaaoksen ja epävarmuuden mieluusti pois, joten boarding passin käteen saaminen oli eräänlainen juhlan aihe. Kipuilin valtavan matkatavaramäärän kanssa, mutta pääsin pälkähästä (ryhmälipulla matkustamisessa on puolensa). Varattu kolme tuntia suli pitkiin jonotuksiin ja portille kävelyyn, ja kentältä toivotut tuliaiset jäivät ostamatta. Ekalla lennolla Dohaan (5:30h) maskin ja visiirin darthvadermainen yhdistelmä koetteli hermoja. Jotenkin sitä silti vaan söi ja joi visiiriä nosta...