Vaihdokit

Joulu on kohta ovella, vaikka uutta elämää Vietnamissa on takana vasta alle kaksi viikkoa. En juuri aiemmin ajatellut syksyn menneen nopeasti, mutta nyt vuoden loppu tulee vastaan todella vauhdilla.  Uusi koti alkaa tuntua kodilta, mutta arjessa on paljon uusia vivahteita, pakokaasun ja mopoilun lisäksi. Päivä alkaa pyräyksellä salille. Haaveilin koko syksyn siitä, että pääsen lähes suoraan hissillä jumpalle ja se tuntuukin nyt todella luksukselta, vaikka itse sali on melko keskinkertainen. Jos oikein mietin, on hieman ikävä merellisen Espoon raikkaita tuulia aamulenkin aikana, mutta laitan silmät kiinni ja käännän kasvot kohti ilmastointia. Moikkailen pihan leikkipuistossa jumppaavia lastenhoitajia (mummoja?), mutta hymyt ovat tiukassa. Kyllä minä ne vielä pehmitän.  Ruokailu on aina elämys, erityisesti siksi, että varmuutta ruuan sisällöstä ei ole välttämättä edes syömisen jälkeen. Kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia, mutta en todellakaan tiedä joka kerta, mitä olen syönyt.

Uutta arkea on nyt takana kolme päivää. Matka ja siirtyminen Suomesta tähän vietnamilaiseen arkeen kesti tavallaan lennon ja karanteenin mitan, olin perillä vasta, kun vapauduin hotellivankilasta. Matkan päättyminen ja vapaus oli tietysti aivan mahtavaa erityisesti siksi, että pääsin vihdoin rakkaan puolisoni luo yli neljän kuukauden odotuksen jälkeen. Karanteenin loppuminen ja uuteen, tavalliseen elämään siirtyminen on ollut silti eräänlainen shokki: pieni introverttikuplani vaihtui meluisaan, suureen maailmaan. En ole parhaimmillani vieraassa ympäristössä ja matkoillakin rentoudun oikeastaan vasta sitten, kun tunnen lähiympäristön ja tiedän, mistä mitäkin löytyy. En varsinaisesti nauti tutustumisvaiheesta. Shokkia on lisännyt pakollisen tutustumisen tärkein tavoite, löytää ruokaa. Karanteenissa ovelle koputettiin kolmesti päivässä, eikä luukun avaamisen lisäksi tarvinnut huolehtia mistään muusta. Yllätykset olivat enemmän tai vähemmän maistuvia. Nyt minun on tutustuttava ja sopeudutt

Kaksi viikkoa on kohta ohi ja huomenna koittaa vapaus!! Parista yksittäisestä hetkestä ja kuvan tekstistä huolimatta I've had my shit together. Olen tottunut vähävirikkeiseen päivärutiiniin, missä oveen koputukset ovat keskeisessä asemassa. En ole kokenut suurta mielialan vaihelua tai ahdistusta. Olen kyllä miettinyt, onko minussa jotain vikaa, kun huoneeseen suljetuksi joutuminen ei masenna, mutta ehkä elämässä on ollut joskus joitain paljon masentavampia asioita, joten tämä kokemus menee vain omaan lokeroonsa. Uskomattoman suurta iloa ja vaihtelua päiviin on tuonut musiikki. Otin pitkästä aikaa Spotify premiumin ja tuttujen soittolistojen kuuntelu napit kaakossa ja päätön tanssiminen on olleet päivien pelastus. Naapuri voi olla eri mieltä, mikäli tossujen steppaus kaakelia vasten on kuulunut joka päivä seinän läpi 😜 Toisen viikon puolella myös ruoka parani tai ainakin se alkoi maistua paremmalta. Aamiainen jaksaa silti aina yllättää, olen saanut niin sushia kuin sushiburgerinkin