Sokeria enemmän kuin siivousvälineitä

Joulu on kohta ovella, vaikka uutta elämää Vietnamissa on takana vasta alle kaksi viikkoa. En juuri aiemmin ajatellut syksyn menneen nopeasti, mutta nyt vuoden loppu tulee vastaan todella vauhdilla.  Uusi koti alkaa tuntua kodilta, mutta arjessa on paljon uusia vivahteita, pakokaasun ja mopoilun lisäksi.

Päivä alkaa pyräyksellä salille. Haaveilin koko syksyn siitä, että pääsen lähes suoraan hissillä jumpalle ja se tuntuukin nyt todella luksukselta, vaikka itse sali on melko keskinkertainen. Jos oikein mietin, on hieman ikävä merellisen Espoon raikkaita tuulia aamulenkin aikana, mutta laitan silmät kiinni ja käännän kasvot kohti ilmastointia. Moikkailen pihan leikkipuistossa jumppaavia lastenhoitajia (mummoja?), mutta hymyt ovat tiukassa. Kyllä minä ne vielä pehmitän. 

Ruokailu on aina elämys, erityisesti siksi, että varmuutta ruuan sisällöstä ei ole välttämättä edes syömisen jälkeen. Kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia, mutta en todellakaan tiedä joka kerta, mitä olen syönyt. Gluteenittoman ruuan metsästys ei ole helppoa, koska ruokalistalla mainitut ainekset eivät välttämättä pidä paikkaansa. Ruoka maistuu ehdottomasti paremmalta kuin karanteenissa; saan valita ruuan, ajan ja paikan itse. Olen jäänyt täysin koukkuun makean happamalta haisevaan jack fruitiin eli jakkihedelmään. En tiennyt sen olevan erittäin toimiva lihankorvike ja mm. nyhtövege-raaka-aine. Toistaiseksi olen pyrkinyt syömään sitä tuoreena tai kuivattuina sipseinä. 

Kahvista on tullut monipuolinen elämys, mitä osasinkin odottaa. Peruskahvina toimii ns. pikakahvi, sillä laitetaan päivä käyntiin. Kahvilassa juon useimmiten jääkahvin maidolla. Vietnamilaisessa maitokahvissa maito on kondensoitua sokeri-maito-tiivistettä. Kotona käytän tiivistettä kuuman kahvin kanssa. Kahvi valutetaan kuppiin pienen suodattimen läpi. Kahvinkeitintä ei ole, enkä enää myöskään kaipaa ns. normaalia suodatinkahvia. Varmasti sitäkin jostain saa. Varmaa on myös se, että kaikissa kahveissa on pyytämättä reilusti sokeria, eli ns. pulla ja kahvi samassa. Sokeroimaton musta kahvi, eli perusherkkuni Suomessa, on jo shokki makunystyröille. 

Myös ruuassa on yleensä paljon sokeria, mikä kyllä muuttaa makutottumuksia melkoisesti. Ns. terveelliseen herkkuuni, eli avocado- tai mangosmoothieen lorautetaan paria erilaista sokerilientä. Ei ihme, että on hyvää ja koukuttavaa! Ruuan mukana tulee kastikkeita melkoinen liuta. Erityisesti rakastan Aasialle tyypillistä kalakastiketta; joitain etoo perusteellisesti jo sen pelkkä haju. Olen selvinnyt toistaiseksi ilman vatsatauteja tai vastaavia, tosin en syö ihan kaikissa kadunvarsikuppiloissa. 

Hississä on mahdollisuus törmätä samassa rakennuksessa asuviin. Tosin vain harvat tarjoutuvat juttusille ja näillä harvoilla kerroillakin jutun aloittaa yleensä lapsi, joka harjoittelee englantia. Asuinrakennuksen hisseissä ei ole 13. kerrosta, on vain 12, 12A ja 14. Suunnittelen kipuavani joku päivä kotiin eli 24. kerrokseen portaita pitkin. Ihan vaan hupimielessä 😅💪(ja perisuomalaisen urheilun kannalta). 

Kaipaan suomalaisia siivousvälineitä!! En olisi uskonut, että niitä tulee koskaan erityisesti ikävä, mutta niinpä on käynyt. Asunnossamme on ns. vakiona luuta, rikkalapio ja moppi. Ei siis harja, vaan luuta, joka on tehty ehkä oljesta. Olki murenee lakaistessa, kun luuta osuu huonekalujen jalkoihin ym., joten pöytien ja tuolien alle jää helposti kasoja ruskeaa, hienoa olkipölyä. Moppia ei saa kuivaksi millään. Lopputuloksena on märkä, likainen lattia. Ratkaisu on tietysti siivooja, jonka paljon kotona aikaa viettävä opiskelija joutuu ottamaan avuksi. Lisäksi meille tulee myös imuri, minkä hankinnasta en ole koskaan ollut näin iloinen (paitsi ehkä Dysonin ostosta pari vuotta sitten).

Olen oppinut hahmottamaan tärkeimpiä paikkoja, kuten ostoskeskuksia ja ruokakauppoja, kahviloita ja smoothiebaareja, ompelijan ja hedelmäkojun. Varsinaista kotiruokaahan täällä ei tehdä, vaan syön aamupalaa lukuunottamatta kaiken jonkun muun valmistamana. Otin eilen mopotaksin ostoksille ja kävelin takaisin. Iltapäivällä aurinko ei enää porottanut, mutta hiki virtasi silti. Kävellessä on mahdollisuus olla hetken ilman maskia, jos ei välitä siitä, että tuhannet mopot ja valtavat rekat kaasuttavat vierestä ohi molempiin suuntiin. Sain kummastuneita katseita mopoilijoilta ja kävellen vastaan tullut kaltaiseni valkonaama tervehti minua ystävällisesti. Matkalla näin myös ekan mopo-onnettomuuden, kuljettaja makasi tien poskessa jalka veressä ja muutama ihminen hääri ympärillä. Onneksi porukkaa on liikkeellä aina niin paljon, että apukin löytyy läheltä.

Hengissä ollaan,

Minni