Vaihdokit

Terveiset Hanoista! Hanoi on Vietnamin pääkaupunki ja sijaitsee pohjoisessa, noin kahden tunnin lentomatkan päässä Saigonista. Hanoissa on myös Suomen Vietnamin suurlähetystö, jossa passihakemukseni nyt vihdoin on!! Woohoo! Tai siis toivon, ettei hakemus ole enää Hanoissa, vaan jo matkalla Suomeen, missä uusi passi konkreettisesti painetaan.  Kuva: passi ja kuvitteelliset kalterit liittyvät tapahtumiin Passin tilaamista ei seurannut lopulta niin suuri helpotuksen tunne, kuin olin olettanut. On toki ihan mukava tunne, että voin nyt poistaa passiasian tehtävälistaltani. Kestänee vajaan kaksi viikkoa, kun kourassani on sileää paperia viininpunaisten kansien välissä. Sitten vuorossa on viisumin uusiminen, nykyinen umpeutuu 10 päivän päästä, joten hetken joudun olemaan myös ilman viisumia. Ehkä syy helpotuksen puuttumiseen johtuu viime kuukausien ruuhkasta mentaalipuolella: on ollut monta melko suurta huolenaihetta, rokotteet, muutto ja nämä helvetin paperiasiat, joista osa vielä kesken...

Kun Vietnamissa alkaa tapahtua jotain, tapahtuu se yleensä nopeasti; myös Phu Quocissa asiat etenivät edellisen postauksen jälkeen kuin nappia painamalla. Sain ekan rokotuksen syyskuun lopussa, mutta tieto siitä tuli puskaradiosta: alakerran naapuri ujutti oven alta lapun, jossa pyydettiin menemään mahdollisimman pian tiettyyn osoitteeseen, koska siellä jaettaisiin Pfizeriä kaikille ei-vietnamilaisille. Syöksyin tukka putkella kesken aamujumpan jonottamaan, enkä hikoillut suotta.  Jonkin ajan päästä tunnelin päässä näkyi myös Saigoniin paluu.  Kotiinpaluukortti eli tilauslento mainittiin epämääräisenä ilmoituksena eräässä saaren FB-ryhmistä: mahdollisuus ostaa lippu normaaliin verrattuna kuusinkertaisella hinnalla lennolle, joka ehkä toteutuisi.  Pohdin saarelle jäämistä toiseen rokotukseen saakka, mutta halu päästä kotiin voitti, koska edessä olisi ollut vielä 3-4 viikon odotus. Pidimme resortissa jumissa olleiden kanssa yhteiset läksiäiset, koska useimmat olivat lähdöss...

Kulttuuri-immersioni on kestänyt jo sen verran, että on sopiva hetki tehdä yhteenvetoja joistain arkipäiväisistä asioista - muustakin kuin siitä, mitä minulla on ikävä tai mitä ei. Tässä ihmiskokeessa ei voi olla vertaamatta kaikkea ja koko ajan Suomeen ja suomalaisten tapoihin tai tottumuksiin. Välillä pienet asiat herättävät pohtimaan, voiko joku oikeasti toimia niin tai näin, ja toisaalta, miten omiin taipumuksiin tai mieltymyksiin liimautunut sitä voikaan olla. Kaikkiin paikallisiin tapoihin en kuitenkaan halua tottua.... Lähes kaikkialla Saigonissa (ja muuallakin) on paljon melua, mihin tottuminen on vielä kesken. Liikenne on oma lukunsa (mm. ne massiivisten rekkojen kuoleman sumutorvet), mutta älämölöä on myös muualla: kahvilassa, ravintolassa, kampaamossa, kadulla, salilla, uima-altaalla... Kukaan ei kiinnitä huomiota meteliin ja äänekkyyteen (tai ei ehkä kuule sitä kaikelta melulta), ja lapsetkin saavat olla lapsia ja ilakoida niin sisällä kuin ulkonakin, eikä ketään vaivaa eik...

Kevät keikkuen tulevi l umipenkat pehmitellen tuulen lempeän keralla sadepilvetkin mukana Oiva Pennasen sanailu sopii myös Saigoniin, tosin lumenpenkkoja ei ole pehmiteltäväksi, mutta tuulet ovat voimistuneet ja sadepilviä näkyy lähes joka päivä. Paikallinen kevät muuttuu kohta sadekaudeksi, jota jännityksensekaisin tuntein ja hieman myös kauhulla odottelen. Jo nyt vettä on satanut jonkin verran useina päivinä putkeen. Sadekaudella sitä ilmeisesti tulee sitten poikkeuksetta joka päivä, reilusti kerralla. Vietnamin sodan vankileirimuseo ja meritähtiranta Phu Quocin saarella toukokuussa Osuin männäviikolla sadepilven alle juuri, kun olin hypännyt mopotaksin kyytiin. Taisin sanoa ääneen f**k ja kuski pysäytti, kaivoi satulan alta ison sadeviitan, veti sen päälleen ja minä istuin kyytiin saman viitan alle. En nähnyt eteen enkä sivulle, mutta kun tiesin mihin oltiin menossa, niin tunnistin reitin ja tiesin kun oli aika hypätä kyydistä. Jouduin pitämään viittaa molemmilta puolilta kiinni ja ...

Rotan vuosi 2020 vaihtui täällä juuri äsken härän vuodeksi 2021. Vuoden vaihtuminen on tärkein paikallinen juhlapyhä - onhan se monelle ainoa mahdollisuus saada töistä vapaata ja matkustaa perheen ja sukulaisten luo yhteisen juhlan viettoon.  Vietnamilaisille vuodenvaihteen juhla eli Tet symboloi onnea ja toivoa, yhteisyyttä rakkaiden kanssa ja odotusta paremmasta tulevasta vuodesta. Juhlalla kunnioitetaan menneitä sukupolvia, yhdessä perheen ja suvun kanssa. Tetiä vietetään ns. kuukalenterin ensimmäisen kuukauden ensimmäisenä päivänä (lisää Tetistä  täällä >> ). Ulkomailla tai eri puolilla Vietnamia asuvat perheenjäsenet matkustavat kotiseuduilleen, monet työpaikat ja palvelut ovat kiinni ainakin uudenvuoden aaton ja uudenvuoden päivän, mutta Tetiin valmistautuminen alkaa jo paljon aikaisemmin ja sitä juhlitaan viikkoja.  Tällä kertaa Vietnamissa pitkään hiljaiselossa ollut korona nosti päätään juuri, kun uudenvuoden matkustuksen piti alkaa. Monet päättivät jäädä t...

Joulu on kohta ovella, vaikka uutta elämää Vietnamissa on takana vasta alle kaksi viikkoa. En juuri aiemmin ajatellut syksyn menneen nopeasti, mutta nyt vuoden loppu tulee vastaan todella vauhdilla.  Uusi koti alkaa tuntua kodilta, mutta arjessa on paljon uusia vivahteita, pakokaasun ja mopoilun lisäksi. Päivä alkaa pyräyksellä salille. Haaveilin koko syksyn siitä, että pääsen lähes suoraan hissillä jumpalle ja se tuntuukin nyt todella luksukselta, vaikka itse sali on melko keskinkertainen. Jos oikein mietin, on hieman ikävä merellisen Espoon raikkaita tuulia aamulenkin aikana, mutta laitan silmät kiinni ja käännän kasvot kohti ilmastointia. Moikkailen pihan leikkipuistossa jumppaavia lastenhoitajia (mummoja?), mutta hymyt ovat tiukassa. Kyllä minä ne vielä pehmitän.  Ruokailu on aina elämys, erityisesti siksi, että varmuutta ruuan sisällöstä ei ole välttämättä edes syömisen jälkeen. Kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia, mutta en todellakaan tiedä joka kerta, mitä olen...

Pian tämän blogin vuonna 2009 aloitettuani vaihdoin luvatun itsetutkiskelun vain pään sisällä tapahtuvaksi ja kirjoittaminen tyssäsi heti alkuunsa. Komea alku blogille :)  Napakasta alkuasenteestani huolimatta, en suhtaudu vuosikymmenen mittaiseen mahalaskuun kovin vakavasti. Tapahtui paljon kaikenlaista eikä kirjoittaminen tullut mieleen, rohkeista alkulupauksista huolimatta. Nyt uusi yritys. Vakaudesta vapauteen Vaihdoin aivan äskettäin säännöllisen työnteon vapaamuotoiseen opiskeluun. Olen pienen ikäni pohtinut lähes kaikille asioille niiden vaihtoehtoja eikä työnteko ole ollut poikkeus. Harkitsin toki vakauden vaihtoa vapauteen jonkin aikaa; ensimmäinen ajatus kävi mielessä aikaisin vuonna 2019. Vaihdoin sitten samana vuonna myös työtehtävää, ja äärimmäisen mielenkiintoinen ja palkitseva työ vei mukanaan. Mutta ajatus jäi itämään. Korona vaihtoi työnteon toimistolta etäkonttorille keväällä 2020 ja aloin vakavissani miettiä kotiin jumiutuneelle työnteolle vaihtoehtoja. Eikä siin...

Olen miettinyt monen asian vaihtamista toiseen kuluneen vuoden aikana. Monta asiaa olen myös vaihtanut, useimmiten kuitenkin rahaa palveluksiin tai uusiin tavaroihin, joita en oikeasti edes tarvitse. Olen tyyppiesimerkki ihmisestä, joka vaihtaa tylsistymistään tai tyytymättömyyttään rahaa uusiin tavaroihin, joiden luulen tuovan kaivattua vaihtelua. Mutta onnellisuuteen ja iloon pyrkiminen ympäröimällä itsensä tavarapaljoudella ei vie toivottuun lopputulokseen, ei  koskaan, koska tylsyyden syy ei ollutkaan uusien kenkien puute... Joka päivä vaihdetaan jotain, usein suuremmin sitä ajattelematta - rahaa palveluksiin, esineitä, asioita, ajatuksia uusiin, kuulumisia ja tietoja, jopa ihmissuhteita. Vaihtaminen on niin jokapäiväistä ettei siitä pidetä numeroa. Mitä minun sitten pitäisi vaihtaa? Asuntoa, työpaikkaa, aviomiestä, autoa? Paraneeko elämänlaatu vaihtamalla? Voinko tietää sen kokeilematta? Muuttuiko ruoho vihreäksi vai olivatko lampaat käyneet jo laiduntamassa sillä ruoholla, jo...