Sekalaisia tunnustuksia
Kevät keikkuen tulevi
lumipenkat pehmitellen
tuulen lempeän kerallasadepilvetkin mukana
Oiva Pennasen sanailu sopii myös Saigoniin, tosin lumenpenkkoja ei ole pehmiteltäväksi, mutta tuulet ovat voimistuneet ja sadepilviä näkyy lähes joka päivä. Paikallinen kevät muuttuu kohta sadekaudeksi, jota jännityksensekaisin tuntein ja hieman myös kauhulla odottelen. Jo nyt vettä on satanut jonkin verran useina päivinä putkeen. Sadekaudella sitä ilmeisesti tulee sitten poikkeuksetta joka päivä, reilusti kerralla.
Vietnamin sodan vankileirimuseo ja meritähtiranta Phu Quocin saarella toukokuussa
Osuin männäviikolla sadepilven alle juuri, kun olin hypännyt mopotaksin kyytiin. Taisin sanoa ääneen f**k ja kuski pysäytti, kaivoi satulan alta ison sadeviitan, veti sen päälleen ja minä istuin kyytiin saman viitan alle. En nähnyt eteen enkä sivulle, mutta kun tiesin mihin oltiin menossa, niin tunnistin reitin ja tiesin kun oli aika hypätä kyydistä. Jouduin pitämään viittaa molemmilta puolilta kiinni ja käsivarsia pitkin kaatosade valui shortseille ja paidalle. Oli hyvä syy mennä kahvittelemaan ja kuivattelemaan vaatteita.
Sumuinen Ha Long Bay maaliskuussa
Sateen lisäksi ilma on käynyt tukalan kuumaksi ja tietysti myös kosteaksi. Käytännössä olen entistä enemmän sisätilojen vankina, kun en kertakaikkiaan kestä niin kuumaa kuin on tarjolla. Välillä, kun kirjoitan tuntikausia uppoutuneena, unohdan, missä olen ja ulos mentyäni yllätyn yhä uudelleen siitä, miten järkyttävän kuumaa on. Yllätän itseni yllättymiselläni, mutta mielenkiintoisinta on se, että kirjoittaessa olen täysin muissa maailmoissa.
Mölkkypelin jälkipuinti Landmark 81:n puistossa maaliskuussa
Yllätyn toisinaan myös herättyäni. Unimaailmani on erittäin vilkas, näen niin kummallisia ja lähes elokuvien veroisia unia, että silmien avaaminen melko tasaiseen arkeen tuntuu joskus lähes pettymykseltä. Minun ei ole vaikeaa löytää innostusta hereillä oloon, mutta häpeilemättä tunnustan, että joinain aamuina lievä pettymys ehtii vilahtaa mielessä puolen sekunnin ajan. Minulla on ollut ajoittain ikävä jopa töitä (??!!), lähdinhän vapaalle mahtavasta työyhteisöstä ja mukavien pomojen saattelemana. Olen ollut joskus myös kiusaavan narsistin johdettavana, joten en epäile kehua nykyisiä esihenkilöitäni. Hauskaa on ollut huomata, että siinä sosiaalisessa verkostossa, johon olen täällä soluttautunut, puhutaan myös aika paljon töistä. Turha siis väittää, ettei töillä olisi vaikutusta mihin elämäntilanteeseen tahansa.
Hiljainen Nha Trang helmikuussa
Aloin katsoa joku aika sitten uudelleen tanskalaista Borgen / Vallan linnake -sarjaa. Olin jo unohtanut sen erinomaisuuden ja miten virkistävää on seurata politiikan sisäpiirin kiemuroita, tarvitsematta ottaa niihin kantaa tai olematta niistä jotain mieltä. Sarja on saanut muistelemaan toista pohjoismaista pääkaupunkia, Tukholmaa. Olen pistäytynyt säännöllisesti nauttimassa Tukholman kosmopoliittisesta ja ehkä juuri siksi lunkista ilmapiiristä. Tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta, että Tukholmaan voisi taas mennä ja kokea saman luonnollisen kotoisuuden kuin aiemmin. Onkohan mikään maa tai kaupunki enää koskaan entisellään?
Hanoin ilta Note Cafen avoikkunasta tammikuussa
Myös Vietnamissa on tällä hetkellä taas joitain koronatapauksia ja monet kaupungit ovat asettaneet tiukkoja rajoituksia. Saigonissa osa kouluista on etäopetuksessa ja mm. kuntosalit ovat kiinni. Uutisointi on vähän hataraa eikä rajoitusten laajuutta ole aina helppo saada selville. Yleensä, kun hissin seinään ilmestyy tiedote, jonka lopussa on iso punainen leima ja allekirjoituksia, tarkoittaa se, että jotain rajoitetaan.
Auringonlasku, lehmäparaati, hiekkadyynit ja meren tuhoama ranta
Mui Nessa joulu-tammikuussa
Kaikesta huolimatta olemme päässeet kevään aikana matkustamaan rajoituksitta. Vietnam on näyttänyt kauniit kasvonsa ja tarjonnut hengästyttävän määrän kohteita, joissa emme olisi käyneet, jos rajat muualle olisivat olleet auki. Jaan yllä muutaman kuvan kevään reissuilta.
Titityy,
Minni
Kommentit
Lähetä kommentti