Vaihdokit

21. kesäkuuta, nyt se on kalenterissa, yhden uskomattoman elämänkokemuksen päätös ja lento takaisin Suomeen. Päässä surraa monenlaisia ajatuksia ja toisaalta hetkittäin ei mitään. Selkeä lähdön päivämäärä tyhjentää pään välillä täydellisesti, kun yritän koota itseni olemaan siitä jotain mieltä. Olen yrittänyt kasata ajatuksiani blogin muotoon siinä hetkeen onnistumatta, mutta nyt yritän. Kotiinpaluun konkreettisen ajankohdan vahvistuminen tuntuu samaan aikaan helpottavalta ja ahdistavalta. Jäljellä olevat päivät putoilevat kalenterista nopeasti ja mieli käy läpi asioita, joita haluaisin vielä nähdä ja kokea, elämyksiä tai makuja, joitain paikkoja tai nähtävyyksiä, joista olen tullut tietoiseksi vasta täällä ollessa. Aikaa elämystelyyn on siis vielä 19 päivää. Vietnamin suurkaupungit ovat olleet huikeita kokemuksia, kuvassa Nha Trang Tämän ainutlaatuisen kulttuuri-immersion loppuminen on saanut myös pohtimaan, onko eläminen vieraassa maassa kieliummikkona muuttanut minua jotenkin, ovatk...

Olen asunut Vietnamissa virallisesti kokonaisen lunaarisen kalenterivuoden, uusivuosi tuli ja meni juuri äsken. Härän vuosi vaihtui Tiikerin vuodeksi ja on hyvä hetki miettiä, millainen vuosi oli. Viime keväänä samoihin aikoihin kirjoittelin Härän vuoden olevan hankala kaltaiselleni Koiralle, ja Koirien mm. kehotettiin varomaan sanojaan, ettemme joutuisi hankaluuksiin. Koska hankaluuksiakin on ollut enkä edelleenkään osaa vietnamia niin hyvin, että voisin avautua kenellekään paikalliselle tämän parhaiten ymmärtämällä kielellä, suurin osa usein niin tarpeellisesta palautteesta on jäänyt antamatta. Jupinani kohteeksi ovat joutuneet läheiset ja erityisesti puoliso. Häneltä pyydän anteeksi, koska jupinaan on löytynyt aihetta usein. Vuodessa oli paljon turvattomuutta turvallisuushakuiselle ihmiselle. Toki se ei tullut yllätyksenä, eroaahan Vietnam jonkin verran koti-Suomesta. Olen onneksi päässyt yli turvattomuuteen liittyvästä olotilasta, ja arki on nyt expatin arkea Vietnamissa. Minulla o...

Olemme edelleen Phu Quocin saarella, jumissa, minä ilman rokotetta, ja ilman tietoa pääsystä takaisin Saigoniin. Kirjoittelu ei ole inspiroinut, kun tilanne on pysynyt niin kauan niin samanlaisena. Ehkä myös sen verran alavireisenä terveydestä ja kohtuullisesta vapaudesta huolimatta, että en ole halunnut marista taas samoista asioista.  Tauti on hivuttautunut myös tänne saarelle, muutama päivä sitten löydettiin pari koronaan sairastunutta ja kun paikallinen tapa on olla paljon tekemisissä lukemattomien ihmisten kanssa, ehti se levitä jonkin verran. Kunnanisien tavoitteena on edelleen avata tämä kaunis turistikohde kansainvälisille, rokotetuille turisteille jo lokakuussa. Vain 3,5 prosenttia saaren asukkaista on saanut kaksi piikkiä, vähän alle 40 prosenttia yhden. Huhuja on ollut myös meidän vierailijoiden rokottamisesta. Jännityksellä odotan, kumpi iskee ensin, korona vai rokotus. Bloggaaminen on unohtunut myös sen vuoksi, että olen yrittänyt opiskella hullun lailla. Siinä olen ko...

Kevät keikkuen tulevi l umipenkat pehmitellen tuulen lempeän keralla sadepilvetkin mukana Oiva Pennasen sanailu sopii myös Saigoniin, tosin lumenpenkkoja ei ole pehmiteltäväksi, mutta tuulet ovat voimistuneet ja sadepilviä näkyy lähes joka päivä. Paikallinen kevät muuttuu kohta sadekaudeksi, jota jännityksensekaisin tuntein ja hieman myös kauhulla odottelen. Jo nyt vettä on satanut jonkin verran useina päivinä putkeen. Sadekaudella sitä ilmeisesti tulee sitten poikkeuksetta joka päivä, reilusti kerralla. Vietnamin sodan vankileirimuseo ja meritähtiranta Phu Quocin saarella toukokuussa Osuin männäviikolla sadepilven alle juuri, kun olin hypännyt mopotaksin kyytiin. Taisin sanoa ääneen f**k ja kuski pysäytti, kaivoi satulan alta ison sadeviitan, veti sen päälleen ja minä istuin kyytiin saman viitan alle. En nähnyt eteen enkä sivulle, mutta kun tiesin mihin oltiin menossa, niin tunnistin reitin ja tiesin kun oli aika hypätä kyydistä. Jouduin pitämään viittaa molemmilta puolilta kiinni ja ...

Ehkä aikaisin alkaneen sadekauden fiilisten siivittämänä kirjoittelin muutama viikko sitten asioita, joita huomaan ikävöiväni. Lista herätti keskustelua ja viestejä, mikä oli tavallaan kiva yllätys.  Olen pohtinut mielentiloja monen kanssa, eikä fiilis todellakaan ole jäänyt pysyvästi ikävöinnin puolelle. Joka päivässä on jotain, mikä ilahduttaa ja saa tuntemaan kiitollisuutta.  Niitä on tietysti pakko jakaa: ... Ehdottomasti eniten arvostan sitä, että saan viettää normaalia arkea ilman koronarajoituksia. Vietnamin erinomaisesti hallittu koronatilanne on yksi parhaimpia koko maailmassa, ja on suunnaton siunaus olla juuri täällä, juuri tällä hetkellä. ... Matkustaminen maata ristiin rastiin. Se jos mikä tuntuu monien Euroopan maiden tilanteeseen verrattuna luksukselta.  ... Olen saanut mahtavan, uuden ystäväpiirin, jonka tuomaa iloa ei voi aina sanoin kuvata. Se, että saa uusia ystäviä "vanhana" ja käymättä töissä (viime vuosien aikana uudet ystävyydet ovat solmiutuneet ty...

Viime päivinä some on näyttänyt paljon keväisiä kuvia Suomesta, auringonpaistetta, jopa krookuksia. Niitä on ollut kiva katsella, mutta niistä on tullut myös ikävä erinäisiä asioita, joita Suomessa on aina pitänyt itsestäänselvyytenä.  Minulla on ollut ikävä... ... juuri sitä somessa näkyvää keväistä aurinkoa, joka sopivan tuulettomassa kohdassa jo selvästi lämmittää ... sitä, kun naama käännetään kohti kevätaurinkoa (täällä käännetään pois auringosta aina kun mahdollista) ... tähän aikaan vuodesta kaapista esiin kaivettavia nahkatakkeja ... sitä, kun voi istua omaan autoon ja ajaa minne huvittaa ... viileää ja raikasta ilmaa ... sitä, kun asfaltti kuivuu lopullisesti lumen jäljiltä, eikä rapa enää roisku ... tulppaaneja ... ekaa päivää tennareissa talven jälkeen ... sitä, kun voi laittaa farkut tai neulepaidan ja ne ovat mukavat ja sopivan lämpimät päällä ... tyylikästä takkia ja kauniita korkokenkiä (ja että voi käyttää molempia) ... kaikkia varastossa olevia kauniita vaatteitani...

Miten sulla menee? Tätä minulta on kysytty melko usein sitten viime marraskuun, kun vihdoin pääsin odottelun jälkeen Vietnamiin. Mitä vastaan? No, ihan hyvinhän mulla... Ja se on totta. Ihan hyvin menee, joskus jopa erinomaisesti. Koronan ja viime vuoden etätyön vaikutukset eivät ole silti vieraita täälläkään. Olen ollut nyt niin pitkään kotona, että tunnen itseni toisinaan hieman yksinäiseksi. Viime vuonna etätöissä minulle riitti hyvin työn sosiaalinen virtuaaliverkosto ja syksyllä tänne lähtöä odotellessa sain viettää aikaa veljeni ja ystävieni kanssa, joita yritin tavata mahdollisimman usein. Nyt kirjoitan paljon kotona - osin pakahduttavan kuuman sään vuoksi. Yksinäisyyden tunne on hieman uusi ja outo, koska viihdyn yksinäni ja olen aina pitänyt erityisen paljon yksinolosta. Olen usein jopa kieltäynyt sosiaalisista virikkeistä saadakseni olla yksin.  Onneksi minulla on täällä mahtavia ystäviä, eivätkä ystävät Suomessakaan ole mihinkään kadonneet. Yhteydenpito toimii erinomaise...

Piipahdimme äskettäin Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa ja ajattelin otsikoida postauksen "Hanoi rocks". Ehkä se olisi kuitenkin ollut liian ilmeinen ja ennakoitava. Ikiaikainen pääkaupunki kuitenkin rocks, mutta omalla tunnelmallisella tavallaan verrattuna Saigonin kiireiseen ja äänekkääseen mölyorkesteriin. Hanoissa sanotaan pääsevän näkemään ns. aitoa vietnamilaisuutta, mitä se sitten onkaan, ja oma tunnelmansa siellä ehdottomasti on.  Vanha keskusta eli Old Quarter ympäröi kaunista Hoan Kiem -järveä, jonka keskellä on vanha temppeli. Järveä kiertävät kävelypolut olivat täynnä ihmisiä. Meidät pysäytettiin useita kertoja milloin mistäkin syystä: Opiskelijat tekivät haastatteluja ilmastonmuutoksesta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja saimme kertoa, miltä Vietnam näiden osalta vaikuttaa. Joku halusi ottaa meistä kuvan, toinen halusi kysyä, miksi olemme tulleet juuri Hanoihin ja mitä siitä pidämme.  Oli helppo kertoa pitävänsä Hanoista todella paljon, koska se on niin ra...

Tämä tuntuu nyt normaalilta. Sitä olen toistellut mielessäni muutamien päivien ajan. Minä, Saigon, Vietnam, sumu, kuumuus, mopot, sandaalit, tämä tuntuu nyt normaalilta. Instagramin fiidi on täynnä kuvia erittäin lumisesta Suomesta ja olen entistä iloisempi, että tämä on nyt oma normaalini.  En ole koskaan ollut talvi-ihminen, olisin vaihtanut Pohjois-Karjalan ennätyslumet ja -pakkaset 80-luvulla mieluusti Etelä-Suomen epämääräisen vähälumisiin talviin. Toki 80-luvulla suurin syy oli pipon kampaukselle aiheuttama vääryys ja cooliudesta kärsineet korvanlehdet. Suomen nykyinen pipomuoti on hyvä asia. Tosin muistelen pipon verran kangasta puuttuvan nilkan ympäriltä.  Täällä Saigonissa pukeudutaan lähes pakkaskelin malliin, monesti niin, että vaatekerrosten raosta näkyvät vain silmät. Naiset suojaavat myös nilkat vaaleanbeigeillä kaksivarvassukilla, jotta jalkaan voi vetää läpökkäät. Tällä viikolla on myös ollut paikallisittain ennätyskylmiä aamuja, vain +19 astetta .  k...