Vaihdokit

Kulttuuri-immersioni on kestänyt jo sen verran, että on sopiva hetki tehdä yhteenvetoja joistain arkipäiväisistä asioista - muustakin kuin siitä, mitä minulla on ikävä tai mitä ei. Tässä ihmiskokeessa ei voi olla vertaamatta kaikkea ja koko ajan Suomeen ja suomalaisten tapoihin tai tottumuksiin. Välillä pienet asiat herättävät pohtimaan, voiko joku oikeasti toimia niin tai näin, ja toisaalta, miten omiin taipumuksiin tai mieltymyksiin liimautunut sitä voikaan olla. Kaikkiin paikallisiin tapoihin en kuitenkaan halua tottua.... Lähes kaikkialla Saigonissa (ja muuallakin) on paljon melua, mihin tottuminen on vielä kesken. Liikenne on oma lukunsa (mm. ne massiivisten rekkojen kuoleman sumutorvet), mutta älämölöä on myös muualla: kahvilassa, ravintolassa, kampaamossa, kadulla, salilla, uima-altaalla... Kukaan ei kiinnitä huomiota meteliin ja äänekkyyteen (tai ei ehkä kuule sitä kaikelta melulta), ja lapsetkin saavat olla lapsia ja ilakoida niin sisällä kuin ulkonakin, eikä ketään vaivaa eik

Kevät keikkuen tulevi l umipenkat pehmitellen tuulen lempeän keralla sadepilvetkin mukana Oiva Pennasen sanailu sopii myös Saigoniin, tosin lumenpenkkoja ei ole pehmiteltäväksi, mutta tuulet ovat voimistuneet ja sadepilviä näkyy lähes joka päivä. Paikallinen kevät muuttuu kohta sadekaudeksi, jota jännityksensekaisin tuntein ja hieman myös kauhulla odottelen. Jo nyt vettä on satanut jonkin verran useina päivinä putkeen. Sadekaudella sitä ilmeisesti tulee sitten poikkeuksetta joka päivä, reilusti kerralla. Vietnamin sodan vankileirimuseo ja meritähtiranta Phu Quocin saarella toukokuussa Osuin männäviikolla sadepilven alle juuri, kun olin hypännyt mopotaksin kyytiin. Taisin sanoa ääneen f**k ja kuski pysäytti, kaivoi satulan alta ison sadeviitan, veti sen päälleen ja minä istuin kyytiin saman viitan alle. En nähnyt eteen enkä sivulle, mutta kun tiesin mihin oltiin menossa, niin tunnistin reitin ja tiesin kun oli aika hypätä kyydistä. Jouduin pitämään viittaa molemmilta puolilta kiinni ja