Karanteeni - päivä 4

Karanteenista on kärsitty jo yli neljäsosa, päivä 4 menossa. Kokemus on ollut kutakuinkin sellainen, mitä kuvittelin. Sänky on huoneen ja koko elämän keskipiste - sohva, ruokapöytä, opiskelunurkkaus ja kirjasto, ja tietysti sänky. Pari ensimmäistä yötä meni varmaan lentoväsymystä nukkuessa, mutta nyt uni on vaihtunut epämääräiseen valvomiseen ja vatvomiseen. 

Hotellin käytävillä ei (mielellään) saa liikkua. Jos ovi jää auki liian pitkäksi aikaa, pärähtää ääneen paloauton ääntä muistuttava sireeni. Ikkunan voi sentään avata. Sen takana on kalterimainen rakennelma, mikä kuvaa tilannetta fyysisen vapauden suhteen melko hyvin. 

Toista koronatestiä ei ole vielä kuulunut; huhu kertoi, että seuraava testi olisi vasta karanteenin lopuksi. Elättelin jostain syystä toiveita, että kahden-kolmen negatiivisen testin jälkeen karanteenista olisi voinut päästä pois, hyväuskoinen hölmö kun olen. 

Ruoka on ollut kovin lihaisaa, eli opiskelijan kasvismössöt ovat vaihtuneet nautaan, possuun ja kanaan. Tämä vähän harmittaaa, koska täältä saa myös erinomaisia kasvisruokia. Harmillista on myös se, että liha on ollut kovin usein harmaata ja kylmää, enkä ole parhaalla tahdollakaan saanut sitä alas. Kuvassa on kylmä kaurapuuro, jossa on sattumia ja kuivattua sipulia päällä. 

Ruoka- ja muovijätteen määrä on katastrofaalinen! Puolitäydet kertakäyttöasiat sullotaan sellaisenaan pussiin. No, en minä lajittelua odottanutkaan, mutta joku tässä korpeaa. Toisaalta, vuosikausien luterilaisen lajittelun jälkeen kaikkien roskien sullominen samaan pussiin saa aikaan myös helpotuksen tunteita, se on tavallaan jopa vapauttavaa. Roskamäärän ja niiden lajittelemattomuuden synnyttämästä ahdistuksesta on täällä pakko päästää irti, koska tarjolla ei ole (tarpeeksi) mahdollisuuksia lajitella.

Olemme karanteenikollegan kanssa yrittäneet selittää, mitä gluteeniton ruokavalio tarkoittaa, ja näyttää siltä, että jokin oivallus on syntynyt. Eilen sain paneroitua kanaa ja soiton perään, että taisi tulla sellaista ruokaa mitä Mam ei pysty syömään. Onneksi oma paikallinen ruokalähettini tuo välipaloja aina töistä päästyään 💓

Ruuassa ja ennen kaikkea juomissa on tajuttoman paljon sokeria. Mehut ja limut kirvelevät hampaita ja kieli on muuttunut kirjavaksi. Luulin tulevani terveellisen ruuan mekkaan, mutta omat kotipöperöt Espoossa olivat kyllä varsinaista superfoodia näihin verrattuna. Emme voi esittää toiveita ruuan suhteen, se toimitetaan kolmesti päivässä oven taakse koputuksen kera. Oven avaus on vähän niinkuin joulukalenterin luukku, ei tiedä, mitä sieltä tulee. 

En ole kaivannut kotioloista muuta kuin toimivaa nettiä. Pari viikkoa yksikseen on erinomainen olotila. Ei tarvitse yrittää olla aktiivinen tai mennä ulos, kun ei pääse. Voin olla puhumatta koko päivän, opiskella tai olla opiskelematta, tai katsoa Netflixiä (paitsi kun netti ei toimi). Introvertti ilakoi!  

Odotan silti tapaavani vihdoin niitä mahtavia, pian uusia ystäviäni, jotka ovat piristäneet viesteillä ja lähettämällä erinäisiä lahjoja. En ole edes tavannut heitä, mutta tunnen jo olevani osa uuden elämänvaiheen uutta yhteisöä. Se on ehkä paras kokemus koko matkaan liittyen. Olen saanut paljon ihania viestejä myös Suomesta ja pääsen myöhemmin tänään juttelemaan kotimaan ystävien kanssa pitkästä aikaa. Lähetän myös lämpimiä ajatuksia veljelleni, joka majoitti minut sen epämääräisen, pitkän ajan, jonka jouduin odottelemaan tänne pääsyä. En ehkä kestä tätä onnekkuuden määrää!

4/15 vapauteen,

Minni