Valonpilkahduksia

Sain tänään ensimmäisen merkinnän hyväksytystä kurssisuorituksesta, jiihaa! Tekstiä on syntynyt alkuvaikeuksien jälkeen kuin Gutenbergin kirjapainosta, mutta arvostelujen saamisessa menee useampi viikko. En laske tätä opettajien syyksi, heillä on vino pino esseitä luettavanaan, kun yliopiston varsinaiset ja me avoimen opiskelijat palautamme samana päivänä kymmeniä sivuja uusia tulkintoja pyydetyistä aiheista. En tiedä, miten he jaksavat aina innostua lukemaan samoja aiheita uudestaan ja uudestaan ja vielä kirjoittamaan jotain henkilökohtaista jokaiseen arvosteluun. Arvostan!

Opintovapaan kohokohtaa, Vietnamiin matkustamista odotellessa minulla on ollut hyvin aikaa pohtia ja tulkita ihmismielen kiemuroita psykologisten teorioiden valossa. Normityön vaihtaminen opintoihin on ollut erinomainen ratkaisu. Olisin toki opiskellut myös ilman mahdollisuutta reissata Vietnamiin, mutta tokihan se on kiilunut melkoisena palkintona mielessä. Olen unelmoinut esseen kirjoittamisesta uima-altaalla (ei tule toteutumaan, koska on liian kuuma), vilkkaissa pikku kahviloissa (ei toteudu, koska on liian kuuma) ja vaikka asunnon parvekkeella (liian kuuma), mutta tullut siihen tulokseen, että ulkona lienee liian kuuma kirjoitteluun. No, oli esseeympäristö mikä tahansa, se tulee olemaan kauan odotettu päätös aikoja sitten tehdylle suunnitelmalle "tehdä jotain muuta jossain muualla".

Esseeputken ulkopuolella olen treffaillut ystäviä, syönyt ja juonut, käynyt jopa museossa, ja kävellyt ja juossut satoja kilometrejä Espoon rantaraitilla. Olen onnistunut nauttimaan mereltä puhaltavasta puuskaisesta tuulestakin, koska viileää syystuulta ei Vietnamissa koe. Koronatilanne on pitänyt huolen siitä, ettei sosiaalinen vuorovaikutus ole lähtenyt rönsyilemään. Olen silti yrittänyt keskittyä kirjoittamiseen myös teinien valtaamassa kirjatossa ja kauppakeskuksen kahviloissa, jotta kotiverkkarit saisivat hetken levätä. 

Vietnamiin mennään tiukan seulan kautta ja tarvittavien lupien ja papereiden saaminen on kestänyt kuukausia. Ehkä rahakin on vaihtanut omistajaa. Nyt alkaa näyttää lupaavasti siltä että, 14 päivän karanteeni mukaanlukien, pääsisin kirjoittelemaan esseetä ilmastoidussa pikkukahvilassa itsenäisyyspäivänä. Laukku täyteen salmiakkia ja fazun sinistä ja menoksi - verkkahousut vaihtuu kohta kesämekkoihin!

Hy vọng cuộc sống

Minni