Maisemanvaihto: vihdoin Vietnamiin!

Koko vuoden ja syksyn odotetuin asia tapahtuu vihdoin huomenna: lennän Vietnamiin!!! Toki mutkan ja karanteenin kautta, mutta silti. Tunnelmat ovat aivan huikeat, tätä maisemanvaihtoa odotettu!!

Olen asunut elokuun alusta saakka ns. matkalaukusta, kun oma koti meni vuokralle ja lähtö Vietnamiin on viivästynyt koronan vuoksi. Rajat ovat olleet kiinni kauan, ja tarvittavien lupien saaminen on kestänyt ikuisuuden (no, lähes neljä kuukautta). Minulla on toki ollut odotellessa opintojen kanssa paljon tekemistä, mutta koronan vuoksi elämä on kyllä ollut paljon rajoittuneempaa, kuin mitä opintovapaata suunnitellessani ajattelin. Tauti jyllää kiihtyy ja uhkaa siirtyä Uudellamaalla nyt leviämisvaiheeseen. 

Rauhallinen odotus vaihtuikin viime viikolla paniikkiin, kun sairastuin kovaan nuhaan ja sain kehiteltyä itselleni myös kuumetta. Kuvittelin saaneeni koronatartunnan sopivasti reilu viikko ennen matkaan lähtöä, kaikki oireet natsasivat. Olin konkreettinen psykologian ihmiskoe, kuulostelin oireita ja löysin niitä lisää. Tunteet vaihtelivat synkkyydestä masennukseen, ja sydän hakkasi korvissa saakka, kun mietin, etten pääse sittenkään matkaan. Oli mielenkiintoista huomata, miten oma huolestunut mieli lisäsi sairastumisen tunnetta ja oireita. Yritin lukea ja katsoa hyviä sarjoja, mutta en pystynyt keskittymään hetkeksikään, vaan mietin vain, kuinka koko syksyn odotus olisi nyt turhaa. Kun negatiivinen testitulos varmistui, vaihtuivat kaikki mahdolliset oireet suunnattomaan helpotukseen. Huomenna siis matkaan!

Olen yrittänyt ehtiä vaihtamaan kuulumisia kavereiden kanssa vielä ennen lähtöä, mutta ihan kaikkia en ehtinyt tapaamaan, mikä harmittaa. Onneksi kahden viikon karanteenissa minulla on pelkkää aikaa, kun hotellihuoneesta ei saa poistua. Saa soittaa (aikaero + 5h) 😀💬 Kirjoittelen karanteenikuulumisia tänne.

Koska olen tunnollinen ihminen, olen saanut kohtuullisen stressin matkaan liittyvistä koukeroista. Mukana on nyt negatiivinen koronatestitulos ja kasvomaskeja, toissapäivänä saatu viisumi, valokuvia ja dollareita, matkavakuutuksen lauseke koronaehdoista yms. Olen pakannut ja purkanut, yrittänyt saada kaiken mahtumaan annettuun kilorajaan (hieman huonolla menestyksellä). Perillä tuliaisiksi odotetaan reilusti suklaata ja salmiakkia, joten laukut pullistelevat ääriään myöten. En osaa lähteä lyhyellekään matkalle pelkän passin ja luottokortin kanssa, eivätkä eettiset periaatteeni jousta niin paljon, että jättäisin tarvitsemani vaatteet kotiin ja ostaisin kaiken perillä uusiksi. 

Onneksi ystäväni Taru pyysi kertomaan omista kosmetiikkakokeiluista ja -mieltymyksistä. Sain vaihteeksi muuta ajateltavaa (mm. sen, että jopas on puteleita kertynyt, argh, kaikki pitäisi saada mahtumaan matkalaukkuun). Tyylilyylien kosmetiikkavinkkejä voit lukea täältä >>

Espoon kuulaat syysmetsät ja mereltä puhaltava tuuli vaihtuvat Saigonin pakokaasuntuoksuiseen ilmaan. Kaikki vaihtuu johonkin toiseen, turvallisuus, koti, asuinympäristö, ruoka, puhelinnumero, totutut rutiinit, sää ja ilmasto. Näistä useaa kaipaan jo edellisiltä matkoilta, mm. maailman parhaaksi sanottua vietnamilaista kahvia. Ruokaa ei enää tehdä kotona, vaan mennään aina jonnekin syömään. Saan uusia tuttavuuksia ja ystäviä, kulkupelini on aluksi mopotaksi, myöhemmin ehkä oma mopo, miljoona kukkarossa riittää pitkälle, mutta ei mihin tahansa. 

Alkava matka pelottaa, mutta en voisi enää ajatella jatkavani vuotta ilman sitä. Suuri muutos on tässä ja nyt. 

Jotkut asiat pysyvät ja paranevat tai sitten ne vaan muuttuvat,
Minni