Vaihdokit

Viime päivinä some on näyttänyt paljon keväisiä kuvia Suomesta, auringonpaistetta, jopa krookuksia. Niitä on ollut kiva katsella, mutta niistä on tullut myös ikävä erinäisiä asioita, joita Suomessa on aina pitänyt itsestäänselvyytenä.  Minulla on ollut ikävä... ... juuri sitä somessa näkyvää keväistä aurinkoa, joka sopivan tuulettomassa kohdassa jo selvästi lämmittää ... sitä, kun naama käännetään kohti kevätaurinkoa (täällä käännetään pois auringosta aina kun mahdollista) ... tähän aikaan vuodesta kaapista esiin kaivettavia nahkatakkeja ... sitä, kun voi istua omaan autoon ja ajaa minne huvittaa ... viileää ja raikasta ilmaa ... sitä, kun asfaltti kuivuu lopullisesti lumen jäljiltä, eikä rapa enää roisku ... tulppaaneja ... ekaa päivää tennareissa talven jälkeen ... sitä, kun voi laittaa farkut tai neulepaidan ja ne ovat mukavat ja sopivan lämpimät päällä ... tyylikästä takkia ja kauniita korkokenkiä (ja että voi käyttää molempia) ... kaikkia varastossa olevia kauniita vaatteitani...

Miten sulla menee? Tätä minulta on kysytty melko usein sitten viime marraskuun, kun vihdoin pääsin odottelun jälkeen Vietnamiin. Mitä vastaan? No, ihan hyvinhän mulla... Ja se on totta. Ihan hyvin menee, joskus jopa erinomaisesti. Koronan ja viime vuoden etätyön vaikutukset eivät ole silti vieraita täälläkään. Olen ollut nyt niin pitkään kotona, että tunnen itseni toisinaan hieman yksinäiseksi. Viime vuonna etätöissä minulle riitti hyvin työn sosiaalinen virtuaaliverkosto ja syksyllä tänne lähtöä odotellessa sain viettää aikaa veljeni ja ystävieni kanssa, joita yritin tavata mahdollisimman usein. Nyt kirjoitan paljon kotona - osin pakahduttavan kuuman sään vuoksi. Yksinäisyyden tunne on hieman uusi ja outo, koska viihdyn yksinäni ja olen aina pitänyt erityisen paljon yksinolosta. Olen usein jopa kieltäynyt sosiaalisista virikkeistä saadakseni olla yksin.  Onneksi minulla on täällä mahtavia ystäviä, eivätkä ystävät Suomessakaan ole mihinkään kadonneet. Yhteydenpito toimii erinomaise...

Rotan vuosi 2020 vaihtui täällä juuri äsken härän vuodeksi 2021. Vuoden vaihtuminen on tärkein paikallinen juhlapyhä - onhan se monelle ainoa mahdollisuus saada töistä vapaata ja matkustaa perheen ja sukulaisten luo yhteisen juhlan viettoon.  Vietnamilaisille vuodenvaihteen juhla eli Tet symboloi onnea ja toivoa, yhteisyyttä rakkaiden kanssa ja odotusta paremmasta tulevasta vuodesta. Juhlalla kunnioitetaan menneitä sukupolvia, yhdessä perheen ja suvun kanssa. Tetiä vietetään ns. kuukalenterin ensimmäisen kuukauden ensimmäisenä päivänä (lisää Tetistä  täällä >> ). Ulkomailla tai eri puolilla Vietnamia asuvat perheenjäsenet matkustavat kotiseuduilleen, monet työpaikat ja palvelut ovat kiinni ainakin uudenvuoden aaton ja uudenvuoden päivän, mutta Tetiin valmistautuminen alkaa jo paljon aikaisemmin ja sitä juhlitaan viikkoja.  Tällä kertaa Vietnamissa pitkään hiljaiselossa ollut korona nosti päätään juuri, kun uudenvuoden matkustuksen piti alkaa. Monet päättivät jäädä t...

Piipahdimme äskettäin Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa ja ajattelin otsikoida postauksen "Hanoi rocks". Ehkä se olisi kuitenkin ollut liian ilmeinen ja ennakoitava. Ikiaikainen pääkaupunki kuitenkin rocks, mutta omalla tunnelmallisella tavallaan verrattuna Saigonin kiireiseen ja äänekkääseen mölyorkesteriin. Hanoissa sanotaan pääsevän näkemään ns. aitoa vietnamilaisuutta, mitä se sitten onkaan, ja oma tunnelmansa siellä ehdottomasti on.  Vanha keskusta eli Old Quarter ympäröi kaunista Hoan Kiem -järveä, jonka keskellä on vanha temppeli. Järveä kiertävät kävelypolut olivat täynnä ihmisiä. Meidät pysäytettiin useita kertoja milloin mistäkin syystä: Opiskelijat tekivät haastatteluja ilmastonmuutoksesta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja saimme kertoa, miltä Vietnam näiden osalta vaikuttaa. Joku halusi ottaa meistä kuvan, toinen halusi kysyä, miksi olemme tulleet juuri Hanoihin ja mitä siitä pidämme.  Oli helppo kertoa pitävänsä Hanoista todella paljon, koska se on niin ra...

Tämä tuntuu nyt normaalilta. Sitä olen toistellut mielessäni muutamien päivien ajan. Minä, Saigon, Vietnam, sumu, kuumuus, mopot, sandaalit, tämä tuntuu nyt normaalilta. Instagramin fiidi on täynnä kuvia erittäin lumisesta Suomesta ja olen entistä iloisempi, että tämä on nyt oma normaalini.  En ole koskaan ollut talvi-ihminen, olisin vaihtanut Pohjois-Karjalan ennätyslumet ja -pakkaset 80-luvulla mieluusti Etelä-Suomen epämääräisen vähälumisiin talviin. Toki 80-luvulla suurin syy oli pipon kampaukselle aiheuttama vääryys ja cooliudesta kärsineet korvanlehdet. Suomen nykyinen pipomuoti on hyvä asia. Tosin muistelen pipon verran kangasta puuttuvan nilkan ympäriltä.  Täällä Saigonissa pukeudutaan lähes pakkaskelin malliin, monesti niin, että vaatekerrosten raosta näkyvät vain silmät. Naiset suojaavat myös nilkat vaaleanbeigeillä kaksivarvassukilla, jotta jalkaan voi vetää läpökkäät. Tällä viikolla on myös ollut paikallisittain ennätyskylmiä aamuja, vain +19 astetta .  k...

Hyvää alkanutta vuotta 2021! Joulu ja vuodenvaihde vilistivät sukkelaan, kun vaihdoimme maisemaa Saigonista ensin vuoristonraikkaaseen Da Latiin ja sieltä Mui Nen rantakohteeseen. Matka oli paitsi puhtaamman ilman ja auringonpilkahdusten etsintää, myös ensimmäinen kerta, kun sivuutin omat sääntöni ja lähdin reissuun niin, ettei kaikki ollut alusta loppuun saakka etukäteen suunniteltu ja varattu. Kummassakin suhteessa reissu oli erinomaisen onnistunut ja molemmista voin ainakin osaksi kiittää koronaa, koska matkailua ja lentoja ja siten matkalijoitakin on vähemmän ja majataloista löytyy joulunakin tilaa. Pongour-vesiputous parikymmenen km päässä Da Latista  Da Lat sijaitsee noin 300 km päässä Saigonista ja 1500 metriä merenpinnan yläpuolella, mikä kävi ilmi heti matkalla Da Latin lentokentältä kaupunkiin: laaksossa lentokentällä oli lämmintä, korkealla kaupungissa kylmää ja sateista. En olisi uskonut sanovani Vietnamissa koskaan "olisi pitänyt ottaa toppatakki mukaan", mutta D...

Joulu on kohta ovella, vaikka uutta elämää Vietnamissa on takana vasta alle kaksi viikkoa. En juuri aiemmin ajatellut syksyn menneen nopeasti, mutta nyt vuoden loppu tulee vastaan todella vauhdilla.  Uusi koti alkaa tuntua kodilta, mutta arjessa on paljon uusia vivahteita, pakokaasun ja mopoilun lisäksi. Päivä alkaa pyräyksellä salille. Haaveilin koko syksyn siitä, että pääsen lähes suoraan hissillä jumpalle ja se tuntuukin nyt todella luksukselta, vaikka itse sali on melko keskinkertainen. Jos oikein mietin, on hieman ikävä merellisen Espoon raikkaita tuulia aamulenkin aikana, mutta laitan silmät kiinni ja käännän kasvot kohti ilmastointia. Moikkailen pihan leikkipuistossa jumppaavia lastenhoitajia (mummoja?), mutta hymyt ovat tiukassa. Kyllä minä ne vielä pehmitän.  Ruokailu on aina elämys, erityisesti siksi, että varmuutta ruuan sisällöstä ei ole välttämättä edes syömisen jälkeen. Kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia, mutta en todellakaan tiedä joka kerta, mitä olen...